Katso 

Puheenjohtajan tervehdys

 

Gamlakarleby Manskör on kaupungin vanhin mieskuoro. Kotisivuillamme tahdomme kertoa jotain kuorostamme, luoda uusia yhteyksiä sekä ylläpitää ympäri maailmaa olevia vanhoja ystävyyssuhteita. Kuoromme on lähes 109 vuotias mutta silti mielestämme nuorekas ja paikkakunnan ainoa ruotsinkielinen mieskuoro joka kunnioittaa perinteitä ja haluaa myös uudistua.

Otamme mielihyvin vastaan uusia mieslaulajia riveihimme.  Olisi tarjolla pakkoruotsia, jos nyt kokkolanmurretta ruotsiksi voi sanoa, pienimuotoista kielikylpyä ja hurttia huumoria Gamlakarleby Manskörin iloisessa veljespiirissä.

 Syyskaudesta 2018 kuoroamme johtaa Martti Laitinen.

Kesäkuun 9 päivänä 2018 Kokkolassa pidettiin Kolmen paikallisen ruotsinkielisen  Laulu- ja Musiikki liiton yhteinen laulujuhla Campushallissa.  Tammikuun 18 päivänä 2020 osallistuimme muiden paikallisten kuorojen kansssa Marita Kaakisen luoman Karlabi teoksen "400 ääntä" esittämiseen Kokkolan 400 vuotisjuhlan kunniaksi. Kaksi vuotta olemme saaneet jättää kevätkonsertimme väliin Korona pandemian takia. Iloksemme  saimme tänä vuonna todeta että uskollinen yleisömme ei ole meitä unohtanut ja laulaminen oli taas nautinnollista. Me tulemme taas.

Tule mukaan tutustumaan suomenruotsalaiseen musiikkielämään. Tervetuloa mukaan laulaamaan ja viihtymään.  Laulamme syksyllä 2023 taas maanantai iltaisin klo 18.30-21 Nyt Jungsborgilla. Tervetuloa!.

 

Lars Junell

Puheenjohtaja

Gamlakarleby Manskör r.y.

 

Gamlakarleby Manskör r.f.

Neljäntenä tammikuuta 1915 20-päinen Gamlakarleby Manskör (alla GM) esiintyi Kokkolan varattomien kansakoululaisten hyväksi. Mainittu päivä on kuoron syntymäpäivä. Aloitteentekijä Valter Nyström oli myös kuoron ensimmäinen johtaja. Konserttitapahtuman menestys herätti mielenkiintoa, ja jo seuraavana vuonna Valter Nyström johti 32:a laulajaa.

Ensimmäistä julkista konserttia Kokkolan Palokunnantalolla seurasi lyhyen ajan kuluessa seitsemän julkista esiintymistä. Konserttipaikkakunnat kotipaikkakunnan lisäksi olivat Vaasa, Seinäjoki ja Pietarsaari. GM täytti pyöreät 100 vuotta tammikuun neljäntenä päivänä 2015. Silloin oli juhlan aika. 

Lars Junell on 30-päisen kuoron nykyinen puheenjohtajana.  

Seuraavat kuoron pitkäaikaiset puheenjohtajat on kutsuttu kunniapuheenjohtajiksi: Fritiof Holmqvist (1945), Einar Cederberg (1953), Karl Erik Andersson (1976),Vidar Häggblom (1994) ja Kurt Haldin (2011).

Vastaavin perustein kuoron pitkäaikaisista kuoron johtajista seuraavat on kutsuttu kunniakuoronjohtajiksi: J.A. Lybäck (1938), Herman Remell (1950), Eino Lindell (1976) ja John Storbacka (1988).

Edelleen mainittakoon säveltäjä Erik Fordellia erittäin värikkäänä kuoronjohtajana. Karl Gustaf Sundman aloitti vuonna 2001 ja jätti kuoronjohtajan tehtävän kuluvan vuoden maaliskuussa. Hänelle suuret kiitokset pitkästä työurasta. Uuudeksi kuooronjohtajaksi onnistuimme saamaan Martti Laitisen. Hän aloitti tehtävässään elokuun alusta 2018.

Kokkolalaisen Allan Sandströmin sanoittama ja Selim Palmgren säveltämä "Bottniska Hav" on GM:n tunnuslaulu. GM esiintyy perinteisesti kotikaupungissaan noin 10:ssä tapahtumassa vuosittain. Esiintymiset kulminoituvat Vappukonsertiin, joka on kauden arvostettu pää- ja päätöstapahtuma. Vierailut ja esiintymiset ystävyyskaupungeissa muissa pohjoismaissa ovat vuosien varrella kuuluneet kuoron rutiineihin.

 

Valitettavasti tuo perinne on hiipumassa. Iloksemme onnistuimme kuitenkin toukokuussa 2019 elvyttämään perinnettä kun vierailimme Härnösandissa paikallisen mieskuoron Allmänna Sången´in luona.

Vuonna 1978 kuoro kävi konserttimatkalla USA:ssa. Eräs esiintyminen tapahtui Valkoisen Talon edessä. Tästä esiintymisestä on GM:lle lähetetty Jimmy Carterin allekirjoittama kiitos-diploomi.

Tavallisesti luotettavien tietojen mukaan jopa Vapaudenjumalatarkin taputti käsiään kun ajoimme ohi. Vuonna 1999 GM osallistui Latvian Kulttuuripäiviin Riiassa, ruotsinkielisen mieskuoroliiton edustajana.

Juhlallisissa esiintymistilaisuuksissa GM laulaa frakissa, muulloin trendikkäässä kuoropuvussa

 

Lars Junell